Painajainen

Kirjoittaja: Leijonaemo

Jos joku olisi sanonut kaksi vuotta sitten minulle, että vielä tulee päivä jolloin pelkäät vielä enemmän, olisin varmasti todennut sarkastiseen tyyliini, että eiköhän se ole välillä muidenkin vuoro ottaa lastia kannettavakseen.

Kaksi vuotta sitten lääkäri kehotti meitä elämään mahdollisimman normaalia elämää lapsen sairaudesta huolimatta. Vielä tulisi päivä, jolloin sairautta ei edes ajattelisi joka päivä. Kaksi vuotta sitten aloitin matkani leijonaemona, autuaan tietämättömänä siitä, kuinka kivinen tie olisikaan edessä. Kaksi vuotta on kulunut nopeammin kuin ikinä olisin voinut kuvitella, ja silti siihen mahtuu elämäni pahimmat ja kiitollisimmat hetket.

Sairaudet kerta toisensa jälkeen, ovat ottaneet vallan sekä pennustani ja läheisistä. Kuitenkin niin armollisesti, ettei vielä ole ollut aika kenenkään siirtyä ajasta ikuisuuteen. Viime syksynä luovutin, en enää jaksanut odottaa sitä tasaisempaa aikaa. Vihdoin uskalsin myöntää itselleni, että sitä ajan myötä vain ongelmat muuttuvat ja tämä matka tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti. Myöntäminen helpotti ja uskalsin taas elää, ottaa riskejä ja suunnitella tulevaisuutta silläkin uhalla, että mikään ei menisikään niinkuin haaveilin. Silti unelmista saa voimaa, vaikka tiedostaa riskit.

Tammikuussa olimme uuden edessä. Nyt asiat vihdoinkin voivat saada uuden suunnan, pääsimme vihdoin harvinaissairauksiin erikoistuneen lääkärin puheille. Hän sanoi ne sanat, mitä olimme odottaneen jo yli vuoden: ”Minulla on käsitys lapsenne sairaudesta ja olen tavannut vastaavia tapauksia”. Sillä hetkellä tunne oli niin ristiriitainen, kuin kivi vierähtäisi sydämmeltä ja tekisi mieli kiljua riemusta ja samassa sitten romahtaa itkien maahan tajuten, että matkamme tosiaan on vasta alussa.

Koko kevät tutkitaan ja lääkäri soittaa tuloksista, tehdään löydöksiä ja halutaan tutkia lisää. Tuntuu hyvältä, pelottavan hyvältä. Nyt tämä vihdoin selviää, rohkeasti alan järjestää lapsille hoitopaikkoja, avustajaa ja paperiasioita. Sovitaan, että päivähoito aloitetaan seuraavan sairaalajakson jälkeen. Kaksi päivää hymyilen taukoamatta, tavallista elämää vihdoinkin!

Yksi puhelin soitto ja uusia merkintöjä kantaan. Toisessa tutkimuksessa ei löytynyt vastauksia, niinkuin tiedostettiinkin, mutta nyt tutkimuspöydälle on nostettu omissa silmissä se pahin mahdollinen: kasvain. Löydokset ovat niin poikkevia, ettei voida sivuuttaa tätä asiaa. Romahdus.

Kuinka oma lapsi voi muuttaa ulkonäkoään yhdessä yössä, vai olenko elänyt onnen harsoissani koko kevään, enkä ole nähnyt muutosta kalpeaan väsyneen näköiseen lapseeni. Pelko ottaa ihan uuden tason, jälleen kerran. Uskoa huomiseen joutuu etsiä piironkien alta.
Eihän tämän pitänyt mennä näin.

Tulevalle sairaalajaksolle varataan lisää tutkimuksia, en uskalla miettiä, mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä.
Mutta olen valmis taisteluun, jälleen kerran, lapseni tähden.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s