Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2017

Erityislapsen vanhemmalla on oikeus työhön ja työttömyysturvaan

Kirjoittajat Janet Grundström ja Pia Lemmetty

Perhevapaat on suunniteltu helpottamaan työn ja perheen yhteensovittamista. Kehitystä pyritään ohjaamaan suuntaan, jossa sekä isät että äidit jakaisivat hoitovastuuta tasaisemmin. Laki velvoittaa työnantajia joustamaan, kun lapsi on pieni ja sairastaa.

Työ on ihmisen oikeus, ja on luonnollista, että ihmiset haluavat tehdä työtä, johon heillä on koulutus ja josta he saavat toimeentulonsa. Suomessa on yksi ryhmä, jonka työnteko halutaan tehdä yhteiskunnan taholta mahdottomaksi: lasten omaishoitajat, joita on maassamme noin 7500.

Omaishoidon järjestelmiä kehitettäessä tunnutaan poikkeuksetta unohtavan se, että kaikki omaishoitajat eivät ole eläkeläisiä. Työikäisillä omaishoitajilla on eläkkeet ansaitsematta ja perhe elätettävänään. On aivan eri asia, jos omaishoidon tuki tulee eläkkeen päälle, kuin että se on ainoa tulonlähde.

Useampi omaishoitajana toimiva on halunnut ryhtyä yrittäjäksi, mutta TE-keskus on katsonut, että omaishoitajuus on este starttirahan saamiselle. Sitä ei voida myöntää, jos yrittäjällä ei ole edellytyksiä tehdä töitä kokopäivätoimisesti. Monen omaishoidettavan lapset ovat päivätoiminnassa tai suorittamassa oppivelvollisuuttaan, joten aikaa kyllä on.

Oikeus työttömyysturvaan ja työttömyysetuuksiin määräytyy työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisesti. Työttömyysturvan saanti edellyttää, että hakija on työkykyinen ja työmarkkinoiden käytettävissä. Vaikka omaishoitaja kuinka todistaisi voivansa ottaa työtä vastaan, on eteen tullut tilanteita, ettei työttömyysturvaa myönnetä omaishoitajuuden takia, vaikka se heille lain mukaan kuuluisi. Työllistyttäessä kunnan on järjestettävä lapsen hoito vanhemman työssäoloajan ja se mahdollistaa kokopäivätyön vastaanottamisen.

Me kirjoittajat olemme liikuntavammaisten lastemme omaishoitajia. Lapsemme ovat päivällä koulussa, ja teemme töitä joustavasti kotona ja toimistolla lapsiemme aikataulujen ehdoilla – aivan kuten suurin osa työssäkäyvistä lasten vanhemmista. Lisähaastetta työtekoon tuo lapsen sairaalakäynnit, terapiat ja kaikki ”hallinnollinen sälä”. Kuormittavat hoitotilanteet, yövalvomiset sekä huoli omasta lapsesta ovat raskaita asioita, mutta eivät ne saa viedä oikeutta työhön. Työ tuo taloudellisen toimeentulon lisäksi motivaatiota ja tasapainoa elämään. Ja se kerryttää eläkettä, jonka kerryttäminen kuuluu myös lasten omaishoitajien oikeuksiin.

Olisi kohtuullista, että kaikilla viranomaisilla olisi ajantasaista ja oikeaa tietoa työikäisten omaishoitajien asemasta. Omaishoidon tuki ei riitä lapsiperheen tulonlähteeksi. Monissa perheissä on omaishoidettavan lisäksi muita lapsia, ja kaikille on taattava riittävä toimeentulo. Vanhemmalle on taattava oikeus harjoittaa ammattiaan. Näiden oikeuksien toteutumisessa tarvitaan oikeaa, tasapuolista tietoa yhteiskunnan taholta ja perheystävällistä asennetta yrityksiltä.Samu ja isi

Mainokset

4 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemot ry

Äitiyspäiväraha kuuluu myös omaishoitajalle

JuusoValkeejarvi_HappiviiksihassutteluKirjoittajat  Janet Grundström ja Carmen Villman

15.9. Kela on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt uuden linjauksen äitiyspäivärahan myöntämiseen, joka jälleen kerran heikentää omaishoitajien oikeuksia, puhumattakaan siitä miten se tuo jälleen kerran lisää huolta ja kuormaa omaishoitaja-perheisiin. Saimme asian tietoomme Hanna-Mari Hallan kautta, joka törmäsi tähän uudistukseen äitiyspäivärahaa hakiessaan.
Uudella linjauksellaan Kela katsoo, että äitiyspäivärahan määrä alenee automaattisesti minimiin, jos äitiyspäivärahaa saava saa omaishoidon tukea. Omaishoidon tuen maksuluokalla ei ole väliä, joten jo alimmasta omaishoidon tuesta äitiyspäiväraha alenee automaattisesti minimiin. Sillä, miten paljon olet töitä tehnyt ennen äitiyslomalle jäämistä ei ole merkitystä tai sillä miten paljon olet tienannut työtä tekemällä. Haluaako Kela tosiaan, jälleen kerran, rangaista erityislapsiperheitä siitä, että heillä on pitkäaikaissairas tai vammainen lapsi? Onko tässä nyt viesti erityislapsiperheille, että älkää tehkö lisää lapsia? Miten perheen erityislapsi tulisi hoitaa, kun perheeseen syntyy uusi vauva? Pitääkö äidin luopua omaishoidon tuesta äitiysloman ajaksi saadakseen työtuloperusteista äitiyspäivärahaa ja tehdä raskasta omaishoitajan työtä täysin ilmaiseksi? Toinen vaihtoehto on se, että erityislapsen hoito järjestetään vammaispalveluiden kautta. Tämä tulee yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi kuin työtuloperusteisen äitiyspäivärahan ja omaishoidon tuen yhtäaikainen maksaminen.
Mikään tuki tai etuus ei ole automaatio yhdellekään näistä perheistä. Arki on jo itsessään kuormittavaa ja huoli taloudesta jatkuva varjo. Yhteiskunnalta saama tuki on usein niin vähäistä, että saadakseen arkensa sujumaan vanhemmat joutuvat tekemään oman työuransa suhteen aikamoisia uhrauksia. Omaishoitoperheissä talous on kireällä, koska erityislapsen elämästä koituu yleensä huomattavia kustannuksia ja monesti työnteon ja omaishoidon yhdistäminen on niin haastavaa, että vähintään toinen vanhemmista joutuu joko jättäytymään työelämästä kokonaan pois tai vähentämään reilusti työtuntejaan. Tämä ratkaisu vaikuttaa myös siihen, että työtulot ovat alhaisemmat ja äitiyspäiväraha myös alempi, kuin mitä se olisi, jos äidillä olisi mahdollisuus tehdä täysipäiväisesti.
Miksi sen paljon puhutun tukemisen sijaan omaishoitajat joutuvat jatkuvasti huolehtia omista oikeuksistaan?
Samaan aikaan, kun puhutaan julkisuudessa siitä, miten on tarkoitus parantaa omaishoitajien tunnistamista, edistää omaishoitajien jaksamista ja tukea omaishoitajaperheitä, saamme jatkuvasti uusia uutisia siitä, miten heidän jaksamistaan näivetetään linjauksilla, jotka tuovat epävarmuutta taloudelliselle pärjäämiselle ja jaksamiselle.

 

5 kommenttia

Kategoria(t): Leijonaemot ry

Nuoren naisen ilot ja murheet

Kirjoittaja: Jouni Saari, helsinkiläinen Leijonaisä

Kohta 33-vuotias tyttäremme on asunut omassa kodissaan Lyhty ry:n asumisyksikössä jo 13 vuotta. Laura harrastaa viikoittain ratsastamista. Perjantaisin on allasterapia, joka sekin on mieluista. Hän pitää värikkäistä vaatteista. Nyt kun sopiva kampaaja on löytynyt, Lauran tyyliä voisi kuvata sanoilla: muodikas mutta räväkkä. Vähintään kerran kuussa pitää herkutella. Viime aikoina suosikkeina ovat olleet tuliset ruuat (thaimaalainen tai etiopialainen), juustokakku ja suklaiset tai marjaisat leivokset.

Ratsastuksen lisäksi Laura säästää rahaa matkusteluun. Suunnilleen kahden vuoden välein rahaa on kertynyt tarpeeksi myös avustajan matkakuluihin. Kesällä hän oli yön yli Tallinnassa, ja sitä edellisenä vuonna pitkän viikonlopun Nizzassa. Näkee, että matkat piristävät arkea ja suhde oman hoitajan kanssa saa lisää syvyyttä. Ja shoppailua, ulkoilua ja musiikkia pitää olla!

Laura elää kuten kuka tahansa suomalainen nuori nainen, paitsi että hän on vaikeasti kehitysvammainen ja tarvitsee apua lähes kaikissa arjen ja juhlan askareissa. Kaverit ovat kämppäkavereita ja työkaverit lähinnä hoitoalalta tai samasta päivätoimintayksiköstä. Monet näistä ystävyyssuhteista ovat yli kymmenen tai jopa 20 vuoden ajalta. Yhteydet perheenjäseniin ovat läheiset.  Asummehan tässä naapurustossa.

Lyhdyn tarjoamassa toimintaympäristössä Laura kehittyy koko ajan, meidän ja monen asiantuntijan iloksi ja hämmästykseksi. Vasta vuosi sitten hän oppi ohjaamaan pyörätuoliaan. Voitte kuvitella, miten hienoa on vihdoinkin päättää itse missä on. ”Jos haluan olla rauhassa kelaan omaan huoneeseen tai jos seurassa niin olohuoneeseen. Kun haluan ruokaa, menen keittiöön tai kun haluan ulos niin ulko-ovelle.”

Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen. Noin vuosi sitten ja yhtenä viimeisimpänä EU-maana.

Sosiaali- ja terveysministeriö linjaa Suomen vammaispolitiikan periaatteiksi vammaisen henkilön oikeuden yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen ja syrjimättömyyteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. Vammaispolitiikan lähtökohtana ovat perus- ja ihmisoikeudet.

Helsingin kaupungin hallituksen esityksessä kaupunkistrategiaksi 2017-2021 kuvataan kaupungin perustehtävää sekä asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta mm. näin:

  • Kaupungin perustehtävä on järjestää asukkailleen laadukkaita palveluja ja luoda edellytyksiä virikkeelliselle ja hauskalle elämälle.
  • Jokaisella helsinkiläisellä – niin nuorella, ikääntyneellä kuin toimintarajoitteisella – on mahdollisuus elää kokemusrikasta ja laadukasta elämää ja saada siihen tarvittava tuki ja palvelut kaikissa elämän vaiheissa.
  • Kaupunki edesauttaa dialogia sekä aktivoi heikommassa asemassa olevia osallistumaan. Asiakas on aina osallinen omassa palvelussaan.

Lauran osalta tässä on onnistuttu loistavasti. Neiti viettää aktiivista nuoren naisen elämää, jossa hänen oma persoonallisuutensa on otettu huomioon.

Nyt kuitenkin kaupunki on päättänyt kilpailuttaa kaikki vammaisten päivätoiminta- ja asumispalvelut. Myös ne, jotka ovat vuosia toimineet hyvin ja kaikki kaupungin laatukriteerit täyttäen. Sosiaalitoimi on valmistellut kilpailutusta kaikessa hiljaisuudessa eikä asianosaisia tai sosiaalilautakuntaa ole juuri kuultu. Uusien palveluiden osalta kilpailutuksen voin ymmärtää. Laadukkaaksi havaittujen palveluiden osalta kilpailutus on kaupungin ja palveluntarjoajien ajan ja rahan haaskausta.

Kyse on ihmisoikeusasiasta. Palvelusysteemin pitää toimia ja itsemääräämisoikeuden toteutua: valinnanvapaus tulee olla myös vammaisella. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisen asianmukaisiin ja kohtuullisiin mukautuksiin, joiden avulla vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada tarvitsemansa palvelut ja tuen arkeen. Kohtuullisten mukautusten epäämistä voidaan yhdenvertaisuuslain nojalla pitää syrjintänä.

Kilpailutuksen tuloksena voidaan menettää vuosien aikana syntyneet työntekijöiden ja kehitysvammaisten keskinäiset ihmissuhteet, kokemus, luottamus, saavutetut edistysaskeleet ja kehitysvammaisten ihmisten turvallisuuden tunne.

Näitä ”kilpailutuksia” on ollut valitettavan usein. Seurauksena on ollut ahdistumista, kehityksen taantumista ja epilepsiakohtauksia. Uupumus ja ahdistus näkyy myös muissa asukkaissa ja heidän omaisissaan.

Tätä kirjoittaessa tajusin, miten tärkeää se on, että Lyhdyn väki johtoporrasta myöten työskentelee samoissa tiloissa kehitysvammaisten ihmisten kanssa. Henkilökunta tuntee toistensa lisäksi kaikki asukkaat ja heidän läheisensä henkilökohtaisesti. Suuren kansainvälisen hoitoalan yrityksen johto näkee luultavasti päivittäin vain toisensa ja autonkuljettajan niskan. Lyhdyn toimintakulttuurissa on varmaankin muitakin hienoja asioita, joita en enää edes huomaa. Laura elää Lauran eikä Lyhdyn ehdoilla.

Toivotan vipittömästi menestystä ”Ei myytävänä” -kansalaisaloitteelle, jotta tämä kilpailutuskierre saataisiin loppumaan.

Laura Nizzassa

Kuvassa Laura Nizzassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Onko hyvyyttä enää?

Kirjoittaja Mirta Iljin

Minut tunnetaan positiivisena iloisena ihmisenä. Mutta nyt olen surullinen ja pettynyt. Mistä löytää hymy takaisin. En saa rakastamalla lastani terveeksi en en, vaikka miten yritän. En saa rahalla lastani terveeksi. En, vaikka antaisin kaikkeni. Moni sanoo, miten sinä jaksat jne, niin. Jaksan, koska Rakkaus. Mutta tiedättekö mihin olen väsynyt? Miksi hymyni alkaa ns.hyytymään. Kerron sen teille.

Tammikuu 2017 – elokuu 2017 36 PALAVERIA, 108 VIRANOMAISPUHELUA, 77 SÄHKÖPOSTIA. Tämä on vain minun osuuteni. Puolisoni hoitaa oman osuutensa, joten näitä on todellisuudessa paljon enemmän. Kaikki nämä sairaan lapseni voinnin edistämiseksi. Onko järjestelmässä joku ”vika” ? Aina kysytään, mitä toivoisitte miten voisi auttaa. Kun kerrot, niin ei kukaan kuuntele! Järjettömiä päätöksiä toisensa perään.

Tässä kohtaa syyttävä sormi osoittaa Kaarinan kaupungin vammaispalvelu järjestelmään. Häpeällistä! Ei yhtäkään nöyryytystä enää. En almuja halua pyytää. Vastuita pakoilevia virkamiehiä, hävetkää vammaispalvelu! Lyötte jo lyötyjä. Itse lähtiessäni kunnallisvaaleihin mukaan lupasin auttaa ja tehdä kaikkeni, että vammaispalveluasiakkaat ja omaishoitajat saavat ansaitsemansa arvostuksensa minun Kaarinassa! Mitä täällä tapahtuu? Missä olette te muut (kaikki) poliitikot, jotka hyvin pitkälle samaa mieltä näistä vammaisasioista olitte?

Tuuli on ollut suorastaan myrskylukemissa vammaispalvelussa. Työntekijöitä tullut ja mennyt. Teen itse aktiivisesti työtä omaishoitajien kanssa. Kuuntelen ja kuuntelen. NYT olen äärettömän huolissani, en vain omasta tilanteestani, vaan monen omaishoitoperheen arjen sujuvuudesta, kun mikään ei mene niinkuin kuuluu. Palveluohjaus on ollut palveluista poispäin ohjausta. Ala- arvoista! Enää en jaksa hymyillä. Nyt lähden hakemaan oikeutta ja haluan edelleen siihen uskoa. Voiko olla tyhmiä virkamiehiä, jotka eivät ajattele pitkänäköisesti? Se valtava säästö minkä jokaikinen omaishoitaja tekee kunnalle! Missä on se arvostus? Miksi meidät koetaan hankalina asiakkaina? Me sairaiden lasten vanhemmat emme ole osaamme valinneet! Jos sinä jaksoit lukea tämän loppuun niin mieti omalta osaltasi mitä SINÄ voit tehdä? Onko hyvyyttä enää?

1 kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo

Vaikeuksien kautta voittoon

Kirjoittaja: Leijonaemo

Vammaisen henkilön tai hänen huoltajansa kohtalo on usein puolustaa oikeuksia ja taistella etuuksista ja mukautuksista. Useimmille tavallisille vanhemmille eri lait ja pykälät eivät ole arkipäivää. Vammaisen lapsen vanhempana puolestaan törmää helpommin tilanteeseen, jossa joutuu etsimään lakipykälät avukseen. Taistelu oikeuksista tuntuu uuvuttavalta – etenkin silloin, kun ei ole alan asiantuntija. Kiistanalaisen asian merkitys arjen käytäntöihin on yksilötasolla usein kuitenkin niin merkittävä, ettei vaihtoehtoja jää.

Jouduin taistelemaan CP-vammaisen lapseni peruskoulukuljetuksen järjestämisestä vapaavalintaiseen painotettuun opetukseen toissijaiseen kouluun Espoossa viime kevään ja kesän aikana. Musiikkipainotettuun opetukseen oli valittu kaksostytöt, joista toiselle on myönnetty liikuntavamman vuoksi koulukuljetus kunnan määräämään kouluun. Selvitin kuljetusmahdollisuuksien siirtoa musiikkipainotettuun opetukseen sekä sivistystoimen että vammaispalvelun kautta. Kieltävien kuljetuspäätösten myötä perheemme oli pakko perehtyä valitusprosesseihin ja lakipykäliin, joihin vedota. Valitusprosessi vammaispalvelusta eteni yksilöasioiden lautakunnalle ja sivistystoimesta suoraan hallinto-oikeuteen. Valitusprosessit tiesivät kuukausien odottelua, ennen asian ratkeamista. Tyttärieni koulu olisi ehtinyt jo alkaa ennen tilanteen selviämistä.

Onneksi en jäänyt asian kanssa yksin. Leijonaemojen toiminnanjohtaja, Kynnys ry:n lakimies, Espoon kaupungin vammaisasiamies sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto antoivat neuvoja, miten asiassa oli hyvä edetä. Kynnys ry:n lakimies ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja auttoivat minua myös muotoilemaan viralliset oikaisuvaatimukset siten, että tarvittavat lakiin viittaavat yksityiskohdat oli tarkoituksenmukaisesti esitetty.

Vaikka laki oli selvästi puolellamme, lain soveltaminen ontui. Yhdenvertaisuuslaki astui voimaan vuoden 2015 alussa, ja sen tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa. Laissa sanotaan mm., että koulutuksen järjestäjän on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada koulutusta, ja että koulutuksen järjestäjä, joka jättää tekemättä kohtuulliset mukautukset, joilla vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus turvataan, syyllistyy syrjintään. Espoon kaupungin sivistystoimesta kerrottiin, että he etsivät keinoja, jolla tyttäreni kuljetus voitaisiin myöntää, mutta eivät niitä löytäneet. Tämä siitäkin huolimatta, että heille oli lähetetty koko yhdenvertaisuuslaki harkinnan tueksi. Lain soveltamista ei tosiasiassa harkittu ennen kuin Espoon kaupunkia siihen Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimesta kehotettiin. Tällöin ensimmäinen kieltävä päätös kumottiin, ja sen tilalle tehtiin väliaikainen myönteinen päätös, jonka aikana yhdenvertaisuuslaki voitaisiin kirjata kaupungin koulukuljetusten myöntämisen tueksi tehtyjen yleisperiaatteiden joukkoon. Yhdenvertaisuuslaki tulee nyt ottaa huomioon Espoon peruskoululaisten koulukuljetuksista päätettäessä 1.9.2017 alkaen. Luulin, että laki olisi tähän velvoittanut jo 1.1.2015 alkaen. Tosiasiassa kumpikaan kuljetuksia järjestävistä tahoista – sivistystoimi sen enempää kuin vammaispalvelukaan – ei soveltanut kielteisessä päätöksessään yhdenvertaisuuslakia.

Toissijaiset ratkaisut, kuten avustajan apu peruskoulumatkojen mahdollistamiseksi, osoittautuivat nekin ongelmalliseksi. Vammaispalvelu katsoo, että peruskouluun liittyvät tukitoimet kuuluvat ensisijaisesti sivistystoimelle. Vammaispalvelu tarjoaa apuaan vasta lukiosta alkaen, kun opinnot tähtäävät todellisen tutkinnon suorittamiseen. Sivistystoimen palkkaama kouluavustaja puolestaan aloittaa työnsä vasta koulutyön alkaessa, ja koulun näkökulmasta koulumatka kuuluu vanhempien vastuulle. Peruskoululainen ei siis tarvitse eikä saa avustajaa koulumatkoille.

Yhdenvertaisuuslaki on hyvä jokaisen vammaisen henkilön ja hänen edustajansa tiedostaa. Meidän tilanteessamme yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston puuttuminen asiaan ehkäisi kuukausien odottelun ennen virallista hallinto-oikeuden päätöstä. Molemmat kaksostyttäreni pääsivät aloittamaan koulun painotetun musiikin opetuksessa, johon liikuntavammainen lapseni sai kuljetuksen yhdenvertaisuuslain kohtuullisten mukautusten perusteella. Ihmiset, jotka antoivat vankkumatonta apuaan prosessin aikana, antoivat samalla voimavaroja uskoa oikeuden voittoon ja aihetta hymyyn kaiken epäselvyyden keskellä. Heille kuuluu suuri kiitos kaikesta tuesta ja arvokkaasta syrjintää ehkäisevästä työstään.

Kaksosperheessä, jossa toinen lapsista on terve ja toinen liikuntavammainen, korostuu yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutuminen tässä yhteiskunnassa. Kannustan molempia kaksostyttäriäni unelmoimaan ja toteuttamaan haaveitaan – yhdenvertaisesti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Leijonaemo